torstai 22. kesäkuuta 2017

INSPIRE ME

Uskon oivaltaneeni nyt miksi taiteilijat kittaa viiniä. Mitä enemmän vietän aikaa neljän seinän sisällä, sitä tarkemmaksi tulen siitä missä kunnossa tää asunto on, ja vaikka joka päivä suunnittelen tekeväni jotain luovaa ja inspiroivaa, niin usein huomaan että päivä on kulunut suurimmaksi osin siivoamiseen ja asunnon järjestelyyn. Olen kyllä aloittanut jo useamman projektin mutta ne jäävät lähes poikkeuksetta keskeneräisiksi ellen ehdi toteuttaa niitä yhdeltä istumalta. 


Päivittäiset seitinohuet ei kuitenkaan erityisemmin houkuttele, ja tässä on täytynyt tosissaan miettiä miten pitää inspiraatiota yllä ja keskittää fokus niihin asioihin joita olen suunnitellut tekeväni. Yksi juttu joka toimii paremmin kuin hyvin on kyllä musiikki. Koska mulla on nyt pitkän tähtäimen tarkoituksena suunnitella näyttelyä, olen halunnut miettiä jotain tiettyä teemaa sitä varten. Musiikki on inspiroinut parhaiten ennenkin, joten ajattelin valita sen teemaksi jollain tasolla. 


Rokkitähtien muotokuvien maalaaminen on jotenkin niiiin tylsän kuuloinen ajatus. Etsisin ennemmin musiikista jotain sellaisia yksityiskohtia jotka ei ole niin ilmiselviä. Tykkään hyvistä musavideoista ja kiinnyn usein niissä esiintyviin mielenkiintoisiin yksityiskohtiin, tai mikä parempaa, jos biisissä ei olekkaan musavideota ollenkaan niin parhaassa tapauksessa sitä ehkä pystyy visioimaan biisin tarinaa omassa päässään. Mä tongin usein myös erinäisten kappaleiden taustatarinoita, ja mua kiehtoo ajatus musiikkiaiheisesta näyttelystä jonka teoksista ei pystyisi varmuudella tunnistamaan mistä ne on inspiraationsa saaneet, ellei katselija tiedä musiikista jotain hieman enemmän. 

Miltä idea kuulostaa teidän mielestä?

Linkatkaa mulle kommentteihin hyviä biisejä, videoita tai tarinoita niiden takaa, INSPIROIKAA MUA! 

<3: Päivi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti