sunnuntai 26. helmikuuta 2017

INTROVERTTI, ITSEKÄS KUMMAJAINEN?

Elämä tuntuu olevan pullollaan erilaisia näytön paikkoja joissa pitäisi olla valmis toimimaan ja ilmaisemaan itseään nopealla varoitusajalla. Omasta elämästä tulee esimerkkeinä mieleen nyt vaikkapa työhaastattelut, paneelikeskustelut tai sitten ihan ne kaikkein arkisimmat asiat kuten palaverit tai päätöksen teko.

Mä oon niissä ihan susisurkee.

Vaikka ne työhaastattelut - ainahan haastatteluun pystyy tietyllä tavalla valmistautumaan, mutta harvoin ihan täysin, ja koska olen introvertti, vihaan niitä tilanteita joita en pysty suunnittelemaan etukäteen. Kerran kävin työhaastattelussa jossa minulle annettiin aikaa taivaallisen paljon kertoa itsestäni, ja haastattelijat katsoivat minua silmiin ja nyökyttelivät innokkaasti. Taisin intoutua kertomaan vähän turhankin yksityiskohtaisesti, nimittäin sitä työpaikkaa en saanut.

Siitä hetken päästä menin jälleen työhaastatteluun, ja silloin kysymyksessä oli työ jonka ihan todella halusin. Tällä kertaa olisin niiiin valmis ja suunnittelin etukäteen niitä tärkeitä asioita joita pitäisi muistaa sanoa. Työhaastattelu kesti muutaman minuutin, sinä aikana minulle annettiin lomake joka piti täyttää. Lomakkeessa kysyttiin ihan perusasioita joten päätin sitä täyttäessä kertoa samalla tärkeitä asioita itsestäni. Haastattelijat puuhasivat kaikkea muuta, räpelsivät toimiston papereita, näpyttelivät tietokoneitaan eivätkä puhuessani katsoneet minua kertaakaan silmiin. Hämmennyin tilanteesta niin paljon että lakkasin kokonaan puhumasta ja jäin odottamaan katsekontaktia. Seuraavaksi minua kiitettiin haastattelusta ja kävelin hölmistyneenä toimistosta ulos.

Hyi olkoon, vieläkin puistattaa se tilanne. Jälkeenpäin mietin että olisiko tuo ihmeellinen räpeltäminen ja katsekontaktin välttely ollut jonkinlainen testi osana haastattelua? Ehkä, mutta ihan hölmöjä tuollaiset testit jos minulta kysytään.


INTROVERTTI, ITSEKÄS KUMMAJAINEN


Introverttina tunnen itseni usein hieman itsekkääksi. Ajattelen tosi usein että jos keskustelussa minulle ei anneta aikaa kertoa näkemystäni perinpohjaisesti tai jos vastapuoli ei jaksa keskittyä kuuntelemaan silloin kun puhun, ei kannata puhua ollenkaan. Silloin kun minulla on vain hetki aikaa kommentoida jotain asiaa, saatan sanoa jotain todella kummallista kun en osaa äkistään päättää minkä osan vastauksestani sanon. Juuri tämän takia olen surkea myös paneelikeskusteluissa, ja se harmittaa koska olen päässyt osallistumaan todella mielenkiintoisiin keskusteluihin ja tilaisuuksiin.

Introvertti ei jaksa myöskään tapella huomiosta tai puheenvuoroista. Itsekkäästi vain odotan että joku kiinnittäisi minuun huomiota ja kysyisi jotain juuri minulta. Olen saanut hiljattain työskennellä työpaikassa jossa alunperinkin otin itselleni tutun tarkkailijan roolin palavereissa ja muissa työtilanteissa. Kun yllättäen minulta jo heti ensimmäisestä päivästä lähtien kysyttiinkin säännöllisesti että "Mitä mieltä sinä olet?", olin aivan myyty.

Olen monessa mukana ja näin ollen osallistun usein erilaisiin tilaisuuksiin joissa tapaan ryhmän ihmisiä jotka tunnen vain puolivillaisesti. Niissä tilanteissa huomaan usein, kuinka muut ovat ehtineet jo tutustumaan toisiinsa tosi hyvin ja ehtineet kertoa jo lähestulkoon koko elämäntarinansa. Jälleen tunnen itseni kummajaiseksi, olen se hiljainen tyyppi joka tietää kaikista kaiken mutta jonka elämästä muut eivät tunnu tietävän mitään.

Tästä syystä varmaankin bloggaan. Näin minulla on mahdollisuus ilmaista itseäni ilman että kukaan keskeyttää. Inhoan sitä että joku keskeyttää puuhani, heittää ilmoille täysin ajattelemattomia kommentteja tai ylipäänsä keskusteluja jotka eivät tunnu johtavan mihinkään. Äänekkäitä ihmisiä ja turhanpäiväistä lätinää.



SE TUNNE KUN KAUPPAREISSUN JÄLKEEN TÄYTYY SAADA LEVÄTÄ


Tosi tyypillinen tilanne meidän arjessa on se, että ollaan juuri päästy kauppareissulta kotiin, toinen purkaa jo samanaikaisesti kauppakasseja, laittaa ruokaa alulle ja miettii kaupasta mukaan tarttuneen taulun paikkaa samalla kun minä istun vielä takki päällä eteisen tuolilla ja tuskailen mielessäni että ei vielä. Se introverteissa muita usein turhauttaakin, että päätöksen tekeminen tai toimiminen kestää ja kestää.

Siinä missä toinen haluaisi välittömästi alkaa toimimaan, minä haluaisin ensin visualisoida hiljaa mielessäni missä järjestyksessä asiat teen ja miksi. Haluan ensin kuvitella mielessäni miten ensin puran kauppakassit, missä järjestyksessä alan ruokaa valmistamaan ja sitten kun ruoka on valmis ja syöty, minulla olisi todennäköisesti jo kirkas mielikuva siitä mihin uusi taulu kuuluu sijoittaa. En kestä niitä tilanteita joissa vaikkapa sitä taulunpaikkaa kokeillaan useisiin eri paikkoihin ilman suunnitelmaa, se vie hirveästi energiaa.

Vaikka mulla olisi vain pari asiaa hoidettavana tunnen itseni jatkuvasti kiireiseksi.

Ihailen ja kadehdin niitä ihmisiä jotka pystyvät elämään hetkessä ja tekemään useita asioita samaan aikaan samalla kun minä tarvitsen minkä tahansa asian suorittamiseen ensin tunnin pari sohvalla istuskelua ja suunnittelua. Introverteilla ei ole koskaan tylsää, minulla ainakin on jatkuvasti mielessäni lukemattomia ideoita ja visioita siitä mitä kaikkea haluaisin tehdä, tai jos ei olisikaan niin se sohvalla istuminen on ihan yhtä viihdyttävää. Ongelmallista on se, että vaikka minulla olisi kuinka huikea idea vaikkapa jostain taideteoksesta tai blogitekstistä mielessäni, niin jos tiedän että parin tunnin päästä minun täytyy tehdä jotain muuta, ei silloin kannata edes aloittaa. Aikaa pitäisi olla koko päivä.

Jos siis introvertin flegmaattinen olemus ärsyttää, kannattaisi varata aikaa ja selvittää mitä pinnan alta löytyy. Kirjavassa työpaikkahistoriassani olen ollut lukuisia kertoja siinä tilanteessa, jossa olen hiljaa itsekseni puurtanut jonkin työtehtävän eteen mutta jäänyt täysin huomiotta ihan vain siksi etten ole jatkuvasti pomon toimistossa raportoimassa mitä kaikkea on tullut tehtyä. Jotenkin ajattelen aina niin että kun vain teen työni hyvin ja huolella, muut varmasti sen huomaavat ilman että minun tarvitsee sitä erikseen mainostaa, mutta niin ei vain aina ole. Tässä olisi siis ilmainen vinkki työnantajille; jos työpaikalta löytyy tällainen hiljainen puurtaja joka ei päällepäin näytä tekevän mitään merkittävää, kannattaa ennen potkuja käydä kysäisemässä mitä tyyppi on puuhannut. Saatatte yllättyä.

Fantasioin jatkuvasti sellaisista tilanteista joissa kukaan ei hoputa tai tivaa ratkaisua ennenkuin olen saanut rauhassa ajatella. Näitä ominaisuuksia ei kukaan voi valita, joten olisihan se hienoa että maailma oppisi ottamaan tämän ihmisryhmän paremmin huomioon, vaikka myönnänkin että ollaanhan me vaan aika helkkarin hankalaa sakkia.

Oli miten oli, introvertin arkielämä on surkuhupaisaa kun sitä oikein ajattelee, mutta ah niin mielenkiintoista vaikkei siltä näyttäisikään.

Löytyykö lukijoista introverttejä? Pystyttekö samaistumaan näihin ajatuksiin, tai tuliko mieleen jotain lisättävää? Jos et ole ihan varma oletko introvertti, voit testata sen TÄÄLLÄ.


<3: Päivi

17 kommenttia:

  1. Olen vasta hiljattain ymmärtänyt ja hyväksynyt olevani introvertti. Olen aiemmin pitänyt itseäni ulospäin suuntautuneena ja samaan aikaan ihmetellyt, että miksi en vain halua nähdä kavereita tai ihmisiä ylipäätään useimpina viikonloppuina. Olen ajatellut että mun pitäisi olla ystävien seurassa ja mun pitäisi nauttia siitä. Olen tuskaillut kuinka yrittäjänä minun pitäisi olla joka ikisessä verkostoitumistapahtumassa luomassa suhteita ja "puhumassa tyhjänpäiväisiä" vieraiden ihmisten kanssa. Rakastan musiikkia, mutta inhoan jos musiikki soi jatkuvasti taustalla. Melua ja hälinää en kestä pitkiä aikoja ja siksi esimerkiksi lasten seurassa oleminen on hankalaa... Koen juurikin tuota samaa, että koska en pidä meteliä tekemistäni töistä en saa siitä useinkaan kiitosta. Teen mielestäni paljon, mutta ihmettelen miksi en kykene suoriutumaan kuin yhdestä asiasta kerrallaan (ja huolellisen suunnittelun jälkeen). Kaikesta tästä olen potenut huonoa omatuntoa kunnes tajusin, että en olekaan ihmisvihaaja tai laiska! Olen introvertti jolla vain on tällainen rytmi elämässä. Kannattaa katsoa Inhimillisen tekijän jakso jossa lisää puhetta introversiosta. Törkeen hyvää settiä.
    http://areena.yle.fi/1-3237754

    VastaaPoista
  2. Kiitos linkistä ja kommentista Anu! Tuo ystävien kanssa hengailu on mullekin aina ollut jotenkin tosi väsyttävää, muistan miten jo lapsena halusin aina leikkikavereita käymään mutta usein aloin melko pian toivomaan että lähtisivätpä jo kotiin :D Nykyään mun parhaimmat ystävät on sellaisia joita voi nähdä vaikka vain tosi harvoin eikä se silti vaikuta itse ystävyyteen, olisi tosi raskas semmoinen kaveri jonka kanssa pitäisi päivittäin pitää yhteyttä. Onneksi oot oivaltanut että sussa ei oo mitään vikaa, introverteilla on ihan erityisiä vahvuuksia kun vain uskaltaa olla oma itsensä :)

    VastaaPoista
  3. Juuri puhuttiin mun miehen kanssa (hänkin introvertti), että omien ystävien on oltava sellaisia, jotka säilyvät vaikka heitä ei näkisi kuukausiin. :D Oikeastaan ainut ihminen jonka kanssa viihdyn missä ja milloin vain, on mieheni. Ja hänellekin jouduin eilen ystävällisesti sanomaan että "olisitko vähän aikaa nyt hiljaa, kun en jaksa enää kuunnella tuota höpötystä". :D Onneksi molemmat ollaan melko samanlaisia.

    VastaaPoista
  4. Täälläkin yksi täysin introvertti :D
    Tuosta "kannattaa ennen potkuja käydä kysäisemässä mitä tyyppi on puuhannut. Saatatte yllättyä" tulikin mieleen, kun olin amiksen aikana työharjoittelussa EF:llä, ja eräs päivä työharjoittelun ohjaaja käveli luokseni ja kysyi mitä oikein teen, kun olen kirjoittanut paljon ja olen niin hiljainen.
    Näytin hänelle koneen ruutua, jossa oli pitkä sähköpostiviesti "vastaan vaan tässä eräälle asiakkaalle."
    Hänen ilme oli näkemisen arvoinen, ja kutsui paikalle muutaman muun työntekijän "en ole ikinä nähnyt kenenkään keskittyvän noin hyvin asiakkaan sähköpostin vastaamiseen. Hienoa!"

    Viestittelyjen päätteeksi tämä asiakas vakuuttui siitä, että lapsen lähettäminen kielimatkalle on turvallista, ja hän osti matkan.

    -- Ja tosiaan itsekin blogia kirjoittelen varmaan osaksi sen takia, että sillä tavalla itsensä ilmaiseminen on helpompaa. :)

    VastaaPoista
  5. Joo, vähän sama juttu! Lähinnä silloin kun toisen pitää keskittyä johonkin niin täytyy ystävällisesti huomauttaa jotain tollasta kuten "Olisitko hiljaa" :D

    VastaaPoista
  6. Näinpä! Sellaisilla työnantajilla ja ihmisillä on kyllä jäänyt paikka sydämeen jotka on jaksaneet kiinnostua vaikkei itse olisikaan tehnyt puuhistaan sen suurempaa numeroa. Tosi harmihan se on jos joku on hyvä siinä mitä tekee mutta jää muiden varjoon siksi että on introvertti!

    VastaaPoista
  7. Testin mukaan olen ambivertti ja se osuu varmaan aika oikeaan, sillä en oikein tiedä kumpi olen. Menee vähän kausittain, mutta ryhmissä tunnistan kokemuksesi ja jännä pointti tuo itsekkyys. Itse alan vastaavissa tilanteissa helposti vähättelemään ajatuksiani, vaan koska en saa niitä ulos, ellei joku erikseen pyydä. Hyvä teksti ja mielenkiintoisia ajtuksia! :)

    VastaaPoista
  8. Kiitos! :) Aika harva varmaan onkaan täysin introvertti tai extrovertti, monista löytyy piirteitä molemmista. Mullekkin tuo vähättely on tuttua vaikka itsekkyydestä tässä puhuinkin :)

    VastaaPoista
  9. http://nouw.com/eevaroots/social-introvert-29168821

    VastaaPoista
  10. Päivin innottamana: http://nouw.com/eevaroots/social-introvert-29168821

    VastaaPoista
  11. Kyllä todellakin voin samaistua, etenkin tämä: "Introvertti ei jaksa myöskään tapella huomiosta tai puheenvuoroista. Itsekkäästi vain odotan että joku kiinnittäisi minuun huomiota ja kysyisi jotain juuri minulta."
    Otan aina mielummin tarkkailijan roolin ja en välttämättä avaa suutani lainkaan jos huomaan että ihmiset jotka aiheesta keskustelee, keskustelee liian kevyesti ja vailla mitään pohdintaa. Yksinkertaisesti siksi että itse käytän aikaa vastauksen ja mielipiteen miettimiseen ja ilmaisuun niin koen oman ajatukseni olevan ehkä liian vaikeaselkoinen sellaisille jotka sanovat mitä vaan mitä mieleen putkahtaa ihan tuosta vaan :D

    VastaaPoista
  12. Wow, ihan hämmästyin kuinka paljon löysin itseäni tästä sinun tekstistäsi.

    Nuorempana, kun en vielä oikein ymmärtänyt tätä "ominaisuuttani", niin ajattelin, että olen vaan vähän hidas tai muuten vaan jotenkin kummallinen. Omat piirteet tuntuivat sellaisilta, että niitä tulisi jotenkin muuttaa, jotta pärjäisi tässä maailmassa. Ala-asteen terkkarikin, joka jostain syystä arvioi myös meidän lasten persoonallisuutta, totesi minun kohdallani vain kylmästi "hiljainen". Heh! Kuten sanoit, vaikka päällepäin me introvertit vaikutamme hitailta tai flegmaattisilta, pään sisällä kuohuu niin julmetusti, että ulkoiseen maailmaan keskittyminen on välillä todella vaikeaa. Ja oi kyllä, nuo tilanteet joissa pitäisi äkkiä keksiä jotain upeaa sanottavaa ja reagoida, yleensä suusta pääsee jotain todella typerää, jota jälkeenpäin häpeää ja ylianalysoi.

    Vaikka elämämme on välillä äärettömän surkuhupaisaa ja hankalaa, ainakin pärjäämme hyvin ilman sen isompia ulkoisia virikkeitä. Oman pään leffateatteri pyörittää jotain jännää kokoajan. ;)

    VastaaPoista
  13. Tämä! :D Veit sanat suustani, hirveä homma lähteä selvittämään omaa pointtia jos toinen ei ymmärrä kuitenkaan tai jaksa edes keskittyä sen kuuntelemiseen :D

    VastaaPoista
  14. Kiva että teksti kolahti :) Tuo onkin aika harmi että moni introvertti luulee olevansa jotenkin vialla jos ei tiedosta omaa persoonallisuuttaan, koska yleisesti hyväksyttävät käyttäytymismallit on pitkälti extroverttien käsialaa, kuten nyt vaikka ulospäin suuntautuneisuus. Aika hyvä vertaus tuo"oman pään leffateatteri", sinne minäkin tykkään paeta hektistä maailmaa, visioimaan, pohtimaan ja ylianalysoimaan :'D

    VastaaPoista
  15. Mitenkäs kuulostaakin niin tutulta tuo kaikki? Jos on useampia ihmisiä juttelemassa, en ehdi sanoa juuri mitään. Työhaastattelut ovat hirveitä ja kaikenlainen esilläolo sekä perhejuhlat eivät ole koskaan olleet mun juttujani. Ja sen lisäksi olen ollut aina ujo.

    VastaaPoista
  16. Niinpä! Tsemppiä näihin tilanteisiin, et ole ainoa :)

    VastaaPoista