sunnuntai 27. marraskuuta 2016

Nice things

Tulin ihan vaan kuulumiset tänne täräyttämään!

Kohta vuoden tätä blogia kirjoittaneena sitä on oppinut jo vähän yhtä sun toista bloggaammisesta, kuten sen että joskus vaan ei pysty. Mä oon itse usein harmitellut kun jotkut mun lempparibloggaajat on lopettaneet kirjoittamisen kokonaan opiskelukiireiden takia, mutta nyt kun itse opiskelen ja teen muita juttuja siinä sivussa oon huomannut että kyllä se bloggaaminen vaan tahtoo jäädä pahnanpohjimmaiseksi sillä To do-listalla.

Nyt mulla on kuitenkin ensimmäinen tutkintotilaisuus takana päin ja ressi jonkunverran helpotti. Voisin jopa sanoa että on inspiraatio taas kirjoittaa! Inspiraatiota lisännee se että tämä loppuvuosi on mennyt mulla oikeastaan aika mukavasti. Tämä 2016 ei ole taas ollut ihan sieltä siisteimmästä päästä kun kokoajan on tullut erinäistä takapakkia, mutta viimeaikoina on tapahtunnut monia kivoja juttuja jotka piristää mieltä.

kissa

En tarkoita mitään maailmanmullistuksia vaan sellaisia pikkujuttuja. Kuten että voitin joku aika sitten facebook-kilpailusta Undergroundin lahjakortin ja kävin oikein ostoksilla pitkästä aikaa. Löysin uuden ihanan meikkipussin ja muuta pientä kivaa.

Tutkintotilaisuudesta sain kiitettävän ja olin niin onnellinen etten meinannut pysyä housuissani. Kysymyksessä oli kuitenkin mun eka tutkintotilaisuus ja kun en oikein tiennyt miten se tai edes tutkintosuunnitelma pitäisi tehdä niin jännitti ja stressasi jonkun verran.

Rauli tykkäsi uudesta kaulakorusta jopa enemmän kuin mä
Auto meni yllättäen katsastuksesta läpi, sekin on sellainen juttu joka aina lämmittää mieltä. Nimittäin silloin kun se ei mene niin yleensä se tietää pitkää korjauslaskua ja laihaa joulua.

Ja JOULU. Apua. Ette kerro kellekkään mutta mä aloin kuunnella joululauluja jo kuukausi sitten, samalla aloin suunnittelemaan jo tämän Joulun sisustusta. Jouluun on jotenkin niin ihana hurahtaa. Ja turha osottaa hei sormella mua että olisin kaupallisuuden uhri, mä shoppailen niin harvoin että kyllä mä Jouluna saan hurahtaa! :D

Joo ja sitten se aihe jota yritin vältellä, eli viimepostauksen haaste. Niinhän siinä kävi että videopostauksen äänestitte mulle toteutettavaksi, ja en voi syyttää kuin itseäni. Kiva sentään että moni muukin otti haasteen vastaan ja hyppäsi ulos mukavuusalueelta. Video on siis tulossa lähitulevaisuudessa!

Tämmöisiä kuulumisia siis tälläkertaa. Toivottavasti teillekkin on tapahtunut viimeaikoina jotain mieltäpiristäviä kivoja juttuja, tai jos ei ole niin ehkä ne on vielä edessäpäin :)

<3: Päivi


loppu

2 kommenttia:

  1. Hieno katti, itellä melkein samanlainen.

    VastaaPoista
  2. Joo, Rauli on kyllä hieno otus :) Terkkuja näköistyypille!

    VastaaPoista