sunnuntai 4. syyskuuta 2016

Onnellisen sisäkissan salaisuus

Vielä nykyäänkin törmää sillointällöin kysymykseen siitä, voiko sisäkissa elää onnellista elämää?

Olen melko ylpeä ja iloinen siitä että omat kissani Rauli ja Remu ovat onnellisia ja terveitä, joskin olen itse halunnut panostaa niiden elämänlaatuun niin hyvin kuin pystyn.

Moni maalaiskissa toki nauttii vapaana liikkumisesta ja mahdollisuudesta metsästää varsinkin jos on siihen pennusta saakka tottunut, mutta samalla ne altistuvat monille sellaisille vaaroille joista sisäkissojen ei tarvitse huolehtia.

Kotikissa ei kuulu Suomen luontoon eikä sillä ole edellytyksiä selviytyä itsenäisesti villinä. Vaikka aionkin kirjoittaa nyt lähinnä sisäkissojen onnellisuudesta, haluaisin silti raskain sydämin esittää ihmiselle toiveen, että ainakin taajama,- ja kaupunkialueella pitäisitte kissanne kiinni.

Palatakseni kysymykseen siitä voiko sisäkissa elää onnellista elämää, niin ehdottomasti kyllä - mutta sitä varten lemmikinomistajan täytyisi ottaa muutamia asioita huomioon, koska sisäkissa ilman lajilleen tyypillisiä aktiviteetteja ja olosuhteita voi myös olla hyvin onneton.

Listaan tähän muutamia minun mielestäni tärkeimpiä seikkoja.

IMG_5447 (2)

Ja täytyy korostaa että onnellinen kissa ei välttämättä tarvitse kaikkea tätä, mutta nämä ovat niitä asioita joita olen itse ottanut huomioon omien kissojeni kanssa, ja koska minulta usein kysytään miten meidän kissoista on tullut niin persoonallisia ja ihmismäisiä, niin nämä seikat ovat varmasti vaikuttaneet asiaan!


Perusasiat


Niistähän kaikki lähtee, eikös? Kun kissa on leikattu, saa säännöllisesti laadukasta ja mieleistään ruokaa, omaa puhtaan ja mielekkään kodin ja on kaikin puolin terve - siinä on jo aika hyvät edellytykset onnelliselle sisäkissalle.

Kohtele kissaasi persoonana

Joillekkin kissa on kissa - hiiriä metsästävä karvainen eläin joka syö ja nukkuu. Jos ajattelee näin, on turha ihmetellä jos ei kissa ole sosiaalinen tai leikkisä. Kissat ovat persoonia siinä missä ihmisetkin, ja se, pääseekö se toteuttamaan itseään riippuu siitä kuinka kiinnostunut omistaja on kissan persoonaa vahvistamaan ja kunnioittamaan.

Meidän vanhin kissa Remu on hieman hitaasti lämpenevä, rauhaa rakastava ja vimpan päälle perhetyyppi. Se ei pidä vieraista joten yritämme aina painottaa vieraille etteivät turhaan yrittäisi lähestyä sitä. Remu haluaa itse päättää milloin on ok tulla syliin tai viereen.

Rauli taas on seurallinen ja huomionkipeä - mieheni sanoin mammanpoika - ja siksi koitankin antaa sen osallistua omiin puuhiini niin usein kuin mahdollista. Raulille on hurjan tärkeää että halutessaan saa kömpiä syliin ja kehrätä ja tuijotella silmiin.

Jos tarkkailet kissaasi, huomaat että sillä on omia juttuja ja rutiineja joita se päivittäin mielellään toteuttaa, ja sinä pääset lähemmäksi kissaasi kun otat nuo tavat huomioon. Jos esimerkiksi huomaat että kissasi tykkää ottaa tietyssä sohvannurkassa nokoset, pidä huoli ettet jätä mitään rojua juuri sille paikalle.

Meidän kissat myös mm. Haluavat että kun päästän ne parvekkeelta sisään, täytyy ovella ensin hetken aikaa halailla eli puskea ennenkuin mennään sisälle. Eli vielä kerran - rutiinit on kissoille tosi tärkeitä!

IMG_1644 (2)

Mielekäs koti

Yleisin väite miksei sisäkissa voisi olla onnellinen, on harhaluulo siitä  ettei se pääsisi toteuttamaan luontoaan sisätiloissa. Leikkiminen, vaaniminen, kiipeily, piiloutuminen ja hyökkääminen ovat niitä kissan luonteelle tyypillisiä aktiviteetteja joita voidaan ihan hyvin toteuttaa sisätiloissa kunhan omistaja vain ottaa kissansa huomioon kotia sisustaessa.

Kaupasta ostetut lelut saattaa jäädä huomiotta tai osoittautua hyvinkin mieluisiksi - riippuu jälleen kissan omista mieltymyksistä.

Meillä Rauli tykkää palloista ja naruista, Remu taas pehmoeläimistä, tikuista ja kepeistä. Lähes kaikki kissat rakastavat pahvilaatikoita joten älä vie ainakaan heti kierrätykseen.
Kissan mielestä lattialla hengaileminen on pidemmän päälle supertylsää.
Kissan mielestä lattialla hengaileminen on pidemmän päälle supertylsää, joten olisi huomaavaista jos varmistaisit että kissa pääsee halutessaan pöydille, tuoleille ja hyllyjen päälle. Raapimispuu on myös hyvä olla sellaisessa paikassa kotia jonne kissa pääsee omaan rauhaan mutta samalla myös tarkkailemaan valtakuntaansa, ei siis minnekkään syrjään tai piiloon.

Näköalasta puheenollen - vaikka kissa ei haikailisi ulkoilemaan, se kuitenkin haluaa nähdä mitä ulkona tapahtuu. Olisi siis hyvä myös varmistaa että kissa pääsee jokaisen ikkunan eteen katselemaan pihalle.

Me asumme ekassa kerroksessa, mutta jätämme verhoja aina sen verran auki että kissat näkevät hyvin ulos. Jokaisen ikkunan edessä on pöytä, ikkunalauta tai taso jossa istua.

Koti voi olla täynnä leluja ja kiipeilypaikkoja, mutta usein kissalle on tärkein aktiviteetti kuitenkin leikkikaveri eli toinen kissa.

IMG_4903

Kunnioita ja anna aikaa

Varsinkin aikuiselle ihmiselle pitäisi olla itsestään selvää että kissaa ei saa ottaa väkisin syliin, väännellä hassuihin asentoihin, säikytellä tai muutenkaan hätyyttää silloin kun se haluaa olla rauhassa, ja samat asiat olisi tärkeää kiteyttää myös lapsille.

Jos kissa tulee omassa kodissaan jatkuvasti häirityksi tai nöyryytetyksi, siitä voi tulla arka ja kiukkuinen. Jos kissa ei mielellään vaikkapa tule syliin, niin väkisin ei kannata yrittää. Jos kissa on arka niin on parempi antaa sen lähestyä sinua, ja olla tietysti luottamuksen arvoinen.

IMG_5194 (2)

Katso peiliin

Kun kissoista luovutaan, niin usein sanotaan syyksi "sopeutumisvaikeudet", ja jos se tarkoittaa esimerkiksi sitä ettei kissa tullut perheen toisen lemmikin kanssa toimeen niin ymmärrän ihan hyvin.

Mun epäsuosittu mielipide on kuitenkin se, että jos kissa käyttäytyy ei-toivotulla tavalla, niin ellei syy ole sairaus niin yleensä se on omistaja. Jos kissa siis vaikkapa merkkailee tai tekee tarpeitaan sinne minne ei pitäisi, niin se ei tarkoita sitä että kissalla olisi päässä vikaa.

Syy voi olla huonossa tai epäsiistissä hiekkalaatikossa, vääränlaisessa hiekassa, siinä että hiekkalaatikko täytyy jakaa toisen kissan kanssa tai sitten se voi olla protesti jostain aivan muusta, ja omistajan tehtävä on selvittää mikä se syy on.

Meilläkin on vuosien varrella tullut kissojen kanssa monta, monta ongelmaa vastaan, ja yleensä aina syy on ollut se että me omistajina ei olla osattu ottaa jotain kissan tarvetta huomioon.

Ennenkuin päättää luopua kissasta, kannattaa käyttää vaikka ihan googlea tai kysyä ammattilaiselta ja selvittää mikä syy kissan käyttäytymisen takana piilee.

IMG_5679 (2)

Tämä on selvästi aihe josta jaksaisin puhua loputtomiin, kun näin pitkästi olen jo saanut juttua aikaiseksi ja vielä riittäisi vaikka kuinka paljon :D Nämä asiat on varmasti jo monille aika peruskauraa! Näiden lisäksi meillä jutellaan jatkuvasti kissoille, käydään usein arkisten puuhien lomassa moikkaamassa ja silittelemässä, leikitään, keksitään uusia aktiviteetteja ja rutiineja, järjestetään aina vain parempia paikkoja nukkua ja hengailla...

Sanoisin että mitä enemmän kissaa jaksaa ottaa huomioon ja tarkkailla, sitä sosiaalisemman kaverin siitä saat.

Kertokaa mulle teidän keinoja edistää sisäkissan onnellisuutta ja mielekästä elämää? Allekirjoitatteko nämä mun listaamat seikat vai oletteko jostain erimieltä?

<3: Päivi

Seuraa blogiani helposti Facebookissa!

loppu

16 kommenttia:

  1. Meillä käytetään kisua valjailla ulkoilemassa. Se tekee kissan onnelliseksi ja omistajansa koska silloin ollaan turvassa maailman pahuudelta.

    VastaaPoista
  2. Kyllä! Musta on hienoo että monet käyttää kissojaan valjaissa ulkona :) meillä toinen kissa ulkoilee mielellään valjaissa, toinen ei tykkää sitten yhtään :)

    VastaaPoista
  3. Yksi tärkeä asia mielestäni on ruokailuajat. Ne tuovat rutiinia sisäkissan päivään. Eli ei raksubaaria 24/7, vaan esim. aamu-, iltapäivä- ja iltaruokinta. Miksi: 1. Ylipainon ehkäisyyn. 2. Kissat oppivat pikku temppuja ja niillä on motivaatiota älylelujen pulmien ratkaisuun hieman nälkäisinä ennen ateriaa. Itse annan 3lle kissalleni märkäruokaa aamulla ja illalla ja raksuja aktiviteettileluihin piilotettuina iltapäivällä. Mielipiteitä tästä?

    VastaaPoista
  4. Jep, ilman säännöllisyyttä meilläkin ruokailu olis varmaan aikamoista sirkusta kun näillä kavereilla tuppaa olemaan aina nälkä! Meillä kisut saa 50g märkäruoka-annokset 4krt päivässä ja kuivaruokaa 1 tai 2 kertaa päivässä. Annoskoothan riippunee paljolti kissan painosta. Älylelut ei meidän kissoissa herättänyt erityistä ihastusta :D

    VastaaPoista
  5. Kiitos kirjoituksesta, tärkeää ja hyvää asiaa!
    Meidän kissa ei tykkää olla sylissä joten ei olla edes yritetty laittaa sille valjaita, vaan se ulkoilee verkotetulla parvekkeella. "Oikean" ulkoilun puute onkin ainoa, mikä minua sisäkissoissa ja niiden onnellisuudessa mietityttää, kun itsekin kaipaa ulkoilua ja luonnossa liikkumista säännöllisin väliajoin. Mutta yksin ulos en kissaa uskaltaisi ikinä päästää. Ollaan sitten otettu tavaksi tuoda meidän kissalle ulkoa kaikenlaista haisteltavaa, mm. käpyjä ja tammenterhoja.

    VastaaPoista
  6. Kiitos kommentista Maarit! :) Tosi hyvä idea tuoda kissoille käpyjä ja muita luonnonkappaleita nuuskittavaksi, ne tuoksuthan siellä ulkona juuri houkuttelee :) Meidän kissat on ulkoilun suhteen niinkun yö ja päivä, toinen kammoksuu ulos lähtöä ja toinen oikein innostuu jo pelkistä valjaista :D Onneksi on parveke!

    VastaaPoista
  7. Hyvä ja aina ajankohtainen kirjoitus! Vielä on ihmeellisiä käsittyksiä siitä, että kissa olisi jotenkin koiraa vaatimattomampi lemmikki. Kissan ominaistarpeet ovat vielä suurelle osalle ihmisistä täyttä hepreaa, ei ymmärretä esim että kissalla on tarve liikkua muuallakin kuin lattiatasolla ja että sen täytyy saada teroittaa kynsiään. Meilläkin 2 rescuemaatiaista, sisäkissoina ja ulkoilevat päivittäin sekä verkotetulla parvekkeella että valjaissa. Kulkevat lomilla mukanamme, käydään yhdessä marjassa ja sienessä jne.

    VastaaPoista
  8. Mitään lemmikkiä ei edes saa lain mukaan pitää ulkona vapaana valvomatta. :)

    Meidän kissa ei halua mennä ulos, sitä pelottaa olla ulkona. Jopa ihan sylissä, takapihan terassilla tulee kauhea kiire sisään takaisin. :D

    VastaaPoista
  9. Aivan totta, sisäkissakin voi olla virkeä ja onnellinen!
    Meillä kaksi suurta peroonaa, jotka ovat pennusta asti olleet sisäkissoja.Juttelevat paljon, ovat uteliaita ja usein jokaisessa touhussa mukana. Joskus tykkäävät ulkoilla omassa katetussa tarhassaan, johon on päivisin vapaa pääsy.

    Sisälläkin meillä on runsaasti kiipeilypaikkoja, raapimapuita, piiloja, tunneleita, leluja ja muuta puuhaa =)

    VastaaPoista
  10. Kiitos :) Sienestys ja marjaretket on kyllä varmasti kisuille kivoja! Ja muutenkin hyvä jos pystyy ottamaan kisut lomareissulle mukaan niin ei tarvitse murehtia miten pärjäilevät :)

    VastaaPoista
  11. Joo meillä on toisen kisun kanssa sama juttu, ilmeisesti avara maailma järkyttää :D

    VastaaPoista
  12. Ihan huipputyypeiltä kuulostavat teidänkin kisut! :) ja kiva että olet niin paljon nähnyt vaivaa kissojen viihtyvyyden eteen, katettu tarha on varmasti mieluinen! :)

    VastaaPoista
  13. Minulla on kaksi sisäkissaa joista toinen on ex-ulkokatti.
    Talosta löytyy piilopaikkoja, sängynalla ja pesäkoloja siellä täällä. Kiipeilyteline jossa pääsee korkealle ja se on kissojen omaa aluetta. Raksut tarjoillaan lentävään tyyliin viskottuna pitkin ja poikin. Siinä vasta kaksi pantteria kuoriutuu esiin. Toinen juoksee pallon perässä ja tuo sen emännälle takaisin vain, että se voidaan uudestaan heittää. Kummatkin rakastaa laservaloa!

    VastaaPoista
  14. Tuli mieleen seuraava tapaus, jonka usein näkee netin kissapalstoilla: Joku on pongannut jollain netin 'kissalle koti'-palstalta kissan, jonka haluaa itselleen. Sitten puhutaan logistiikkaa, eli missä kissan ottaja ja kissa ovat. Jos välimatkaa on yli parikymmentä kilometriä, ei tämä kissan ottaja enää olekaan kiinnostunut ko. kissasta. Minä ihmettelen tätä! Jos ei ole valmis hakemaan kissaa muuta kuin naapurikylästä, onko valmis niihin vaikeuksiin, joita kissan kanssa tulee, onko valmis kestämään kissan mahdollisia oikkuja, ja kärsivällisesti etsimään niihin ratkaisuja, jos ei edes halua satsata bensaan kissan takia! - Eri asia on, että jotkut aikuiset kissat ovat kehittäneet kauhun auto- ym. matkoja kohtaan, jolloin pitemmästä hakureissusta on luovuttava, koska se aiheuttaisi kissalle suunnatonta stressiä. Mutta nämä ovat poikkeustapauksia. - Minä olen tuonut 2 kulkukissaa lennoilla Espanjasta, ja hyvin meni. Ja matkustan joka vuosi kerran tai kaksi taksi-juna-taksi-yhdistelmällä mökkilomille kolmen kissani kanssa, ja hyvin on sujunut!

    VastaaPoista
  15. Kiitos kommentista, meilläkin on laservalo kovassa huudossa kuten pallotkin, mutta harvoin meidän kissat ihan takaisin asti tuo palloa :)

    VastaaPoista
  16. Ihan totta, ja kissaa ottaessa kannattaa miettiä monia muitakin asioita mihin täytyisi olla valmis. Kissa kuitenkin vaatii sitoutumista ja rahaa myös. Ja kun sanoit tuosta automatkasta - niin kissanomistajalle voi hyvinkin tulla se tilanne eteen että kissa sairastuu tai loukkaantuu yllättäen ja silloin lähimpään päivystävään eläinlääkäriin voi ollakin se yli 20km matkaa!

    VastaaPoista